Viime kausi: Toissa kesänä Wild oli aktiivinen pelaajamarkkinoilla ja hankki mm. Dany Heatleyn ja Devin Setoguchin. Viime kausi alkoikin Minnesotalta upeasti: ennen joulua joukkue oli liigan kärkeä. Siitä alamäki kuitenkin alkoi, ja lopulta Wild putosi jälleen fanejen pettymykseksi playoffien ulkopuolelle. Suurena syynä tähän oli tärkeiden pelaajien loukkaantumiset. Jälleen viime kesän aikana Wild oli isojen kalojen perässä ja saikin haaviinsa markkinoiden halutuimmat nimet Zach Parisen ja Ryan Suterille antamalla heille pitkät ja rahakkaat sopimukset. Wild on playoffien suhteen tosissaan.
Lähteneet: Guillaume Latendresse, Greg Zanon
Tulleet: Zach Parise, Ryan Suter, Mikael Granlund, Zenon Konopka, Torrey Mitchell
Hyökkäys: Hyökkäyksen kärkeä vahvistettiin jälleen - hyvällä työmoraalilla pelaava oman kaupungin poika on eri tason vahvistus kuin mitä Heatley edellisenä kesänä. Myös AHL:ssä hyvin onnistunut Mikael Granlund pystyy antamaan tulitukea, häntä on kaavailtu vahvasti toiseen ketjuun - itse valmentaja Yeonkin mukaan. Kärkikuusikko muodostunee näiden vahvistusten lisäksi jo mainitusta Heatleysta, Setoguchista, Mikko Koivusta ja Matt Cullenista. Kaksi ekaa ketjua näyttävät ainakin paperilla erittäin hyviltä. Kaavailtu kolmosketju muodostunee kolmikosta Pierre-Marc Bouchard, Kyle Brodziak ja Cal Clutterbuck. Suhteellisen hyvä kolmikko tämäkin. Nelosta sentteröi todennäköisimmin Zenon Konopka ja laitureiksi ovat tyrkyllä Torrey Mitchell, Darrol Powe ja Matt Kassian. Hyökkäyksessä tilanne vaikuttaa siis suhteellisen hyvältä.
Puolustus: Suter on puolustuksen uusi kulmakivi, mutta muuten puolustus vaikuttaisi Wildin heikkoudelta. Hyökkäävät puolustajat Tom Gilbert ja Jared Spurgeon ovat myös runkomiehistöä. Loppuihin paikkoihin puolustuksessa lienee vahvimmin tyrkyllä tällä hetkellä Clayton Stoner, Justin Falk (jota ei tule sekoittaa Hurricanesin Justin Faulkiin) sekä Nate Prosser. Ei vaikuta kovin lupaavalta...
Maalivahdit: Miten loukkaantumisien kanssa tuskaillut Nicklas Bäckström selviää tiukasta otteluohjelmasta? Kesällä mainostettiin kovasti, että Bäckström on treenannut itsensä huippukuntoon. Todennäköinen kakkonen on Josh Harding, jonka terveyteen liittyy tosin liittyy kysymysmerkkejä MS-tautidiagnoosin takia. Harding tuurasi Bäckströmiä mallikkaasti viime kaudella.
Avainpelaajat: Suter, Bäckström, Koivu, Parise, (Gilbert, Spurgeon)
Yhteenveto: Hyökkäys näyttää hyvältä, maalivahtipuolikin. Sen sijaan puolustus on erittäin ohut, kokematon ja ehkä liikaakin kallellaan hyökkäyspäähän. Suter päässee pelaamaan valtavia minuutteja. Soiko omissa liikaa?
Joukkueen luokitus: C+
asteikko A-E
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti