perjantai 24. elokuuta 2012

Anaheim Ducks - NHL:n Jekyll ja Hyde





Viime kausi
Edellinen kausi oli tunnetusti Ducksille umpisurkea. Varsinkin alkukausi meni pahasti alakanttiin ja Ducks löysi itsensä nopeasti läntisen konferenssin pohjalta. Ducks erotti valmentajansa Randy Carlylen marraskuun loppupuolella ja otti tilalle pari päivää aiemmin Capitalsista pois potkitun Bruce Boudreaun. Joukkue sai käännettyä kurssiaan jonkin verran: 24 ensimmäisestä pelistään joukkue voitti 7 (n.29%), ja lopuista 58 pelistä Boudreaun alaisuudessa tuli 27 voittoa (n.46,5%). Jos joukkue olisi pelannut vastaavalla tahdilla koko kauden, olisi se silti jäänyt ulos playoffeista, mutta vain niukasti. Joukkueen ykkössentteri Ryan Getzlaf pelasi elämänsä surkeimman kauden, tehden tehot 11+46=57 jättämättä peliäkään väliin. Vain kolme vuotta aiemmin Getzlaf onnistui tekemään 91 pistettä. Ainoastaan kerran aiemmin Getzlaf teki vähemmän pisteitä: tulokaskaudellaan, 39 pistettä pelaten 57 pelissä. Saldolla 34-12-36 ja maalierolla -26 joukkueen voisi luokitella joko sarjaan E++ tai D--. Ennen kautta Ducksin olisi voinut lukea jopa keskikastiin (C).
Ryan Getzlaf on taidoiltaan ja kooltaan jokaisen scoutin unelma.
Aina ei kuitenkaan jaksa (kiinnostaa).
Tulleet
Ducks täydensi joukkuettaan kesän aikana hieman joka osa-alueella: pakistoon tuli uuden heräämisen kokenut Sheldon Souray Dallasista ja luotettava peruspakki Bryan Allen Carolinasta. 3.-4. ketjut saivat täytettä Brad Staubitzin ja Daniel Winnikin muodossa. Viime kaudella maalissa hirmuminuutteja ahkeroineen Hillerin back-upiksi tuli suomalaisia toissa keväänä ilahduttanut ruotsalainen Viktor Fasth.

Lähteneet
Suurin menetys Ducksin kokoonpanoon on Lubomir Visnovsky, joukkueen johtava kiekollinen pakki muutaman viime kauden ajan. Visnovsky treidattiin draftin alla Islandersin 2. kierroksen varausvuoroon. Muut lähteneet ovat Sheldon Brookbank (Blackhawks) ja George Parros (Panthers), jotka päättivät vaihtaa joukkuetta vapaana agenttina.

Kokoonpano osa-alueittain
Ducksin joukkue näyttää paperilla paremmalta kuin miten se on suoriutunut kahdesta edellisestä kaudesta. RGP-ketju (Ryan-Getzlaf-Perry) on ainakin sille päälle sattuessaan liigan vaarallisin hyökkäyskolmikko. Varsinkin joukkueen johtohahmo Ryan Getzlaf näyttää kentällä usein erittäin flegmaattiselta ja asennevammaiselta, ja nimenomaan hänen harteillaan on paljon Ducksin yrittäessä palautua heikosta edelliskaudesta. Ykkösketjun on unohdettava turha kikkailu ja neppailu, ja ajettava suoraviivaisemmin maalille. Yhdeksi Ducksin ongelmista on mestaruusvuoden 2007 jälkeen noussut se, että sillä ei ole ollut tarpeeksi montaa kunnollista hyökkäysketjua. Erityisesti 3.-4. ketjuihin ei ole luotettu, ja varsinkin ykkösketju on pelannut isoja minuutteja. Tätä osa-aluetta joukkueen GM Murray onkin koittanut vahvistaa Winnikin ja Staubitzin muodossa. Kakkoskentässä pelannee ainakin Selänne, mahdollisesti hyökkääjälupausten Nick Bonino ja Kyle Palmieri rinnalla. Kyle Palmierin viime kauden AHL-tilastot ovat lupauksia herättävät: 33 maalia 51 pelissä. Selänne onnistui jälleen edelliskaudella hienosti ja pystyy todennäköisesti yhä tekemään ainakin yli 50 pistettä. Selänteen tutkaparina toimineelle Saku Koivulle on päävalmentaja Bruce Boudraun haastattelun perusteella kaavailtu kolmossentterin roolia. Koivu saattaa kuitenkin tehdä visiittejä Selänteen rinnalle kakkosketjuun jos uudet ketjukombinaatiot eivät lähdekään toimimaan.

Ducksin puolustuksessa ei ole selviä aukkoja, tosin siitä uupuu selvä ykköspakki – ellei Fowler pysty sellaiseen rooliin kasvamaan. Pakistosta löytyy niin kiekollista taitoa (Fowler, Sbisa), ylivoimatykkiä (Souray) kuin luotettavaa peruspuolustajaa (Allen, Lydman). Pakisto on ok-tasoa paperilla, joskin sitä kuvastaa pieni epävarmuus: pystyykö nuoret nousemaan isompiin rooleihin? Miten vaiherikkaan uran kokenut Souray onnistuu uudessa joukkueessa?

Ducksin maalivahtitilanne on selkeä: Jonas Hiller on ansaitusti ja itseoikeutetusti ykkönen. Deslauriers ja Fasth kilpailevat kakkosen paikasta. Fasthin onnistuminen olisi kullanarvoista, sillä Hiller joutui urakoimaan viime kaudella 73 ottelussa. Deslauriersin otteet eivät ole vakuuttaneet vielä ketään.
Jonas Hillerin merkitystä Ducksille ei voi kylliksi korostaa.
Yhteenveto
Ducksin huonoihin tuloksiin on saattanut vaikuttaa ikääntyvän joukkueen helmasynti: alisuorittaminen. Ducksille voi kuitenkin odottaa varovaisesti edellistä parempaa kautta. Kommenttien perusteella pelaajat ovat olleet erittäin tyytyväisiä Boudreau'hon ja ykkös- kakkosketjujen takaa on nousemassa uusi sukupolvi Cam Fowlerin, Kyle Palmierin, Nick Boninon ja Devante Smith-Pellyn muodossa. Visnovskyn treidaaminen Islandersiin osoittaa, että joukkueen johto luottaa Fowlerin nousevan ykköspakiksi. Vielä kun Jonas Hiller pysyy terveenä ja tasollaan voi joukkue yltää parhaimmillaan jopa playoff-paikkaan. Todennäköisimpänä vaihtoehtona pidän, että se Ducks jää kuitenkin vielä rannalle ensi keväänä.

Avainpelaajat
Hiller, Fowler, Perry, Selänne, Getzlaf, Ryan

Muuta
Joukkue on viime kausina ollut ailahteleva, jopa motivaatio-ongelmainen. Olen tavallista alttiimpi tekemään korjauksia luokitukseen alkukauden otteluiden perusteella, sillä Ducks on arvaamaton.

Luokitus: D+
Alempi keskikasti. Häviää jonkin verran enemmän kuin voittaa.
Muita kausiarvioita
NHL.com
NHL Numbers

2 kommenttia:

  1. Helposti tulee yli- tai alirankattua joukkueita alkukaudesta. Erinomaista tekstiä. Lisätä voit halutessasi vielä mahdolliset kentälliset? Kuinka suuri sulla on keskimääräinen luokkaero prosentteina?

    VastaaPoista
  2. Kiitos!


    Kyllä, siirtouutisiin tai alkukauden sarjataulukkoon helposti ylireagoi.

    Olin ajatellutkin noita kentällisiä, ja jopa edelliskauden kentällisiäkin vertailuun... Katsotaan nyt, teettää lisää työtä, mutta toisaalta kirjoittaessa sitä käyttää jonkinlaista hahmotelmaa apuna kuitenkin. Noista NHLNumbersin pohjustuksista löytyy kyllä ihan hyvät arvaukset ainakin alkuun.

    Luokkaeroista on tulossa omat kirjoituksensa, jahka saan loputkin numerot kasaan, datat on tällä hetkellä kolmelta kaudelta purkissa. Julkaisen ne näiden joukkuearvioiden lomassa eli syyskuun aikana. Luokkaerot on jaoteltu kulloistenkin matchupien mukaan erikseen, esim. "A vs. E", "E vs. B" jne.

    VastaaPoista