7:50: Kolmannessa erässä pelin kuva ei juurikaan muuttunut: Ducks hallitsi. Wildin ykköskenttä sai ensimmäiset laukausmerkinnät pöytäkirjaan Heatleyn ja Parisen kutejen myötä. Parisen maalipaikka oli vaarallisen näköinen, mutta Fasth onnistui torjumaan vedon vaikeasta edestakaisesta sivuttaisliikkeestä. Ducksilla paikkoja oli kuitenkin tässäkin erässä enemmän. Kolmannen erän hahmo oli Teemu Selänne loistavilla namupasseillaan Palmierin (2-1) ja Ryanin (3-1) maaleihin. Ducksille ansaittu voitto.
Ottelun perusteella Ducksin peli on suhteellisen hyvässä kunnossa, joskin Wildin aneemisuus sai Ducksin näyttämään vielä paremmalta. Ducksin peli on hyvässä kuosissa laajalla rintamalla. Wild taasen on ollut ykköskentän varassa aikaisemmissa peleissä, mutta nyt senkään peli ei toiminut ollenkaan. Wild joutui jatkuvasti puolustuskannalle, puolustuspäässä tuli uinahduksia ja omista ei päästy pois kiekon kanssa. Ducksin avauspelissä näkyi välillä tuttuja ongelmia: puolustajat kuskaavat/joutuvat kuskaamaan kiekkoa kun hyökkääjät asettuvat seisovin jaloin hyökkäyssinisen tuntumaan. Kalifornialaisten ylivoimapeli tuntui olevan hyvissä kantimissa: kiekkoa hyvin ylöstuovia pelaajia löytyy sekä kiekko liikkuu nopeasti ja mielikuvituksekkaasti alueella.
Vedonlyönnillisestä näkökulmasta Wildin rankkausta olisi ainakin väliaikaisesti syytä laskea, Ducksin rankkausta vastaavasti nostaa. Toki kyseessä oli vain yksi peli, johon ei kannata ylireagoida. Aikaisemmat esitykset ja tulokset kuitenkin tukevat tätä.
---
6:33: Toisessa erässä Wild sai paremmin otetta pelistä, mutta Ducks sai erän ainoan maalin. Palmieri teki hienon maalin Ryanin ja Selänteen rakentelusta. Bäckströmillä ei ollut mahdollisuuksia tilanteessa. Mikko Koivukin nousi enemmän näkyviin erityisesti puolustaessaan veljeään vastaan. Kokonaisuudessaan hieman unista pelailua (or is it just me?).
---
5.53: Ensimmäinen erä meni vahvasti Ducksin komennossa. Silti peli 1-0 Wildille. Wildilla oli vaikeuksia päästä edes omalta alueeltaan pois. Vasta erän loppupuolella Wild sai pari pientä mutta verrattain vaaratonta painostusta Ducksin alueelle. Scandellan maali syntyi ei-edes-puolittaisesta-tilanteesta kaukolaukauksella, jonka Fasth hörppäsi.
Vatanen esiintyi miehekkäästi kiekon kanssa eikä vaikuttanut heikolta lenkiltä puolustustehtävissäkään, niitä tosin oli melko vähän. Kerran yritti taklausta, joka ei ihan mennyt putkeen.
Granlundin kenttä oli pahoissa vaikeuksissa, mutta se ei ollut Granlundin otteista kiinni. MG pyrki puolustamaan ahkerasti, ja pääsi pari kertaa peliä edistävään paikkaan, mutta ketjukavereita ei meinannut löytyä. Granlund pelasi melko alhaalla moneen otteeseen, laiturit olivat ylempänä.
Saku Koivu esiintyi pirteästi ketjuineen. Cogliano on juonikas ja nopea, Winnik fyysinen ja loppuun asti pelaava. Mentaliteetiltaan Koivulle sopivat kaverit.
Suomalaisittain mielenkiintoiset Selänne ja Mikko Koivu jäivät vähän näkymättömämmiksi (!?).
Bäckström teki Wildin maalissa mitä pystyi, pelasi hyvin ja nolla on toistaiseksi taululla.
NHL:ää voitollisesti
Matka tuottavaksi NHL-vedonlyöjäksi
lauantai 2. helmikuuta 2013
sunnuntai 20. tammikuuta 2013
NHL 20.1.
Away | Home | 2 | x | 1 | |||||||
Philadelphia | @ | Buffalo | 46% | 54% | 2,17 | 1,85 | 35 | 24 | 41 | ||
San Jose | @ | Calgary | 51% | 49% | 1,95 | 2,05 | 39 | 24 | 37 | ||
Pittsburgh | @ | NY Rangers | 42% | 58% | 2,38 | 1,73 | 32 | 24 | 44 | ||
Dallas | @ | Minnesota | 41% | 59% | 2,42 | 1,70 | 31 | 25 | 44 | ||
Edmonton | @ | Vancouver | 42% | 58% | 2,38 | 1,73 | 32 | 24 | 44 | ||
Chicago | @ | Phoenix | 44% | 56% | 2,27 | 1,79 | 33 | 25 | 42 |
21.1.2013 05:00 - NHL
|
Chicago @ Phoenix • ML Phoenix (incl. OT) • kerroin 2.1 (Pinnacle) • panos 4 yks. |
Päivitys 22:17:
21.1.2013 02:00 - NHL
|
Pittsburgh @ New York Rangers • ML NYR (Incl. OT) • kerroin 1.962 (Pinnacle) • panos 3 yks. |
lauantai 19. tammikuuta 2013
NHL:n avauskierros 19.1.
Tässä ne nyt on: ensimmäiset prosenttiarviot ja vihjeet lauantaiselle NHL:n avauskierrokselle!
Vihjeet:
Prosentit | Kerroinrajat | ||||||
Pittsburgh-Philadelphia | 36 | 23 | 41 | 2,78 | 4,35 | 2,44 | |
Ottawa-Winnipeg | 36 | 23 | 41 | 2,78 | 4,35 | 2,44 | |
Chicago-Los Angeles | 30 | 26 | 44 | 3,33 | 3,85 | 2,27 | |
NY Rangers-Boston | 34 | 26 | 40 | 2,94 | 3,85 | 2,50 | |
Toronto-Montreal | 32 | 24 | 44 | 3,13 | 4,17 | 2,27 | |
New Jersey-NY Islanders | 38 | 24 | 38 | 2,63 | 4,17 | 2,63 | |
Washington-Tampa Bay | 38 | 23 | 39 | 2,63 | 4,35 | 2,56 | |
Carolina-Florida | 37 | 24 | 39 | 2,70 | 4,17 | 2,56 | |
Detroit-St. Louis | 32 | 25 | 43 | 3,13 | 4,00 | 2,33 | |
Columbus-Nashville | 23 | 24 | 53 | 4,35 | 4,17 | 1,89 | |
Phoenix-Dallas | 36 | 26 | 38 | 2,78 | 3,85 | 2,63 | |
Colorado-Minnesota | 30 | 25 | 45 | 3,33 | 4,00 | 2,22 | |
Anaheim-Vancouver | 25 | 24 | 51 | 4,00 | 4,17 | 1,96 |
ML incl. Overtime | |||||
Pittsburgh-Philadelphia | 47% | 53% | 2,14 | 1,88 | |
Ottawa-Winnipeg | 47% | 53% | 2,14 | 1,88 | |
Chicago-Los Angeles | 41% | 59% | 2,47 | 1,68 | |
NY Rangers-Boston | 46% | 54% | 2,18 | 1,85 | |
Toronto-Montreal | 42% | 58% | 2,38 | 1,73 | |
New Jersey-NY Islanders | 50% | 50% | 2,00 | 2,00 | |
Washington-Tampa Bay | 49% | 51% | 2,03 | 1,97 | |
Carolina-Florida | 49% | 51% | 2,05 | 1,95 | |
Detroit-St. Louis | 43% | 57% | 2,34 | 1,74 | |
Columbus-Nashville | 30% | 70% | 3,30 | 1,43 | |
Phoenix-Dallas | 49% | 51% | 2,06 | 1,95 | |
Colorado-Minnesota | 40% | 60% | 2,50 | 1,67 | |
Anaheim-Vancouver | 33% | 67% | 3,04 | 1,49 |
Vihjeet:
19.1.2013 22:00 - NHL
|
Pittsburgh @ Philadelphia • ML Philadelphia (incl. OT) • kerroin 2.1(Pinnacle) • panos 3 yks. |
19.1.2013 22:00 - NHL
|
Chicago @ Los Angeles • ML Los Angeles (incl. OT) • kerroin 1.935(Pinnacle) • panos 5 yks. |
20.1.2013 03:00 - NHL
|
Columbus @ Nashville • ML Nashville (incl. OT) • kerroin 1.549 (Pinnacle)• panos 4 yks. |
20.1.2013 04:00 - NHL
|
Colorado @ Minnesota • ML Minnesota (incl. OT) • kerroin 1.741(Pinnacle) • panos 3 yks. |
20.1.2013 05:00 - NHL
|
Anaheim @ Vancouver • ML Vancouver (incl. OT) • kerroin 1.599(Pinnacle) • panos 4 yks. |
St. Louis Blues
Ken Hitchcockin vaihto alkukaudesta Bluesin päävalmentajaksi siivitti Bluesin huimaan lentoon. Tuloksena oli lopulta konferenssin toinen sija. Pudotuspeleissä noutaja tuli tulevaa mestaria Kingsiä vastaan, mutta St. Louisin kaudesta jäi päällisin puolin hyvä maku suuhun. Maalivahtitandem Jaroslav Halak-Brian Elliott kuuluu liigan parhaisiin, ja Alex Pietrangelon johtama puolustus on sekin hyvää tasoa. Hyökkäys on leveä, mutta terävin kärki siitä puuttuu. Bluesin joukkuetta on rakennettu kärsivällisesti, ja pelaajia varatessa hyvä työmoraali on ollut tärkeä kriteeri. Se näkyy nykypäivän Bluesista. Blues on nuori ja nälkäinen joukkue, jonka molemmat maalivahdit pystyvät huippusuorituksiin. Nämä ominaisuudet voivat nousta arvoon arvaamattomaan tulevalla tynkäkaudella.
Avainpelaajat: Halak&Elliott, Pietrangelo, David Backes
Luokitus: B++
Arviota tullaan täydentämään avauskierroksen jälkeen
Phoenix Coyotes
Phoenix Coyotes kuuluu niihin joukkueisiin, jotka vaimentavat epäilijänsä vuodesta toiseen. Joukkue on hyvin sitoutunut yhteisiin päämääriinsä ja luottaa valmentaja Tippettin prosenttikiekkoon. Jo vahva sitoutuneisuus kollektiiviin erottaa sen useimmista muista NHL-joukkueista. Phoenix onkin sellainen joukkue, missä maalivahdin on helppo onnistua, kuten Mike Smith teki viime vuonna. Puolustuksen ehdoton johtohahmo on Keith Yandle, mutta pakisto on muutenkin hyvin rakennettu. Hyökkäys on tuttuun tapaan melko tasapaksu, mutta se ei ole tuntunut haittaavan menoa ennenkään.
Avainpelaajat: Smith, Yandle, Oliver Ekman-Larsson
Luokitus: B-
Arviota tullaan täydentämään avauskierroksen jälkeen
Nashville Predators
Nashville Predators on noussut viime vuosina lännen kestomenestyjiksi. Odotukset ovat olleet matalalla vuodesta toiseen, sillä suuret hyökkääjätähdet loistavat poissaolollaan. Tiukkaan puolustukseen nojaava pelitapa on tuottanut useampia maalivahtiläpimurtoja. Kesällä joukkue menetti tärkeän Ryan Suterin, mutta lupaavan Ryan Ellisin toivotaan kehittyvän täyttämään Suterin saappaat. Puolustus on edelleen suhteellisen hyvä, vaikka "käsiä" lähtikin Suterin myötä. Hyökkäys ei todellakaan nimimiehiä vilise, mutta joukkue nojaa vahvasti yhteiseen pelitapaan. Maalivahti Rinne on joukkueelleen tärkeä, mutta Chris Mason pystyy hyvin paikkaamaan Rinnettä muutaman ottelun.
Avainpelaajat: Rinne, Shea Weber, Martin Erat
Luokitus: C+
Arviota tullaan täydentämään avauskierroksen jälkeen
San Jose Sharks
San Jose Sharks, NHL:n kuuluisin runkosarjajoukkue. Mitään yksittäistä perimmäistä syytä Sharksin playoff-sulamisille ei ole, muut ovat olleet vain parempia. San Josen joukkueen runko kuuluu myös niihin, jotka ovat olleet jo pitkään yhdessä. Toistuva epäonnistuminen samalla porukalla saattaa kalvaa joukkuetta sisältä päin. Materiaali näyttää kyllä hyvältä: hyvä maalivahtitandem Niemi-Greiss, monipuolinen pakisto ja hyökkäyksessäkin riittää suhteellisen hyvin tehoja. Kaksi kärkiketjua rakentuu Joe Thorntonin, Patrick Marleaun, Logan Couturen, Joe Pavelskin, Ryane Clowen ja Martin Havlatin varaan. Tietty materiaalin leveyden puute Sharksia kuitenkin vaivaa. Kunnollinen jarrukenttä puuttuu.
Avainpelaajat: Dan Boyle, Marc-Edouard Vlasic, Thornton, Marleau
Luokitus: B-
Arviota tullaan täydentämään avauskierroksen jälkeen
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)